Lähihoitajan ammattinimike on ollut olemassa vuodesta 1990-luvun alusta ja se on vakiintunut työelämään.
Sosiaali- ja terveysalalla tarkoitetaan terveydeydenhuollon ja sosiaalihuollon ja työn yhteistä aluetta, jonka mukaan lähihoitaja toimii palveluissa.
Keskiajalle saakka ihmiset tulivat hoidetuksi omissa kodeissaan suvun ja kyläyhteisön avulla. Jos vanhalla tai vammaisella ei ollut perhettä tai sukua niin hänen osakseen tuli kerjuu, kiertolaisuus tai huutolaisuus. Tämä tarkoitti sitä, että oman kunnan viranomaiset tarjosivat lapsia, vanhuksi ja vaivaisia ihmisiä taloihin elätiksi ja ylläpito korvaus siitä olisi mahdollisimman pieni. Nämä tarjoustilaanteet tapahtuivat mm. toreilla tai muualla julkisella paikalla. Parhaiten taloon pääsivät tarpeeksi vahvat ja isot lapset tai hybäkuntoiset naispuoliset vanhukset, koska heistä oli apua esim. kotitöissä.
1600-luvulla seurakunnat aloittivat köyhistä huolehtimisn ja 1700-luvun lopussa köyhäinhoito säädettiin seurakunnille pakolliseksi. 1700-luvulla otettiin myön ruotuarmeijan ohella ruotuhoito. Vaivaishoidossa se tarkoitti, että huolettava meni vuorollansa muutamaan taloon huoollettavaksi. Ruotulaisen täytyi tehdä talolle töitä kuntonsa mukaan.
1700- ja 1800-luvun vaihteessa läänisairaalat aloittivat toimintansa. Lasarettiosastoilla hoidettiin potilaita yleissairaalapaikoilla ja kuppaa sairastavia kuppaloissa. Tämän lisäksi oli vastaanottolaitoksia, joissa hoidettiin mielisairata. Sairaanhoitjaksi sopeutui keski-ikäinen naishenkilö, jonka täytyi olla terve, kestävä, hiljainen. kunnolline ja siivo.
1850-luvulla syntyi valtion ensimmäiset yleiset sairaalat. Ennen hoitajakoulutuksen alkua työ oli yksilökeskeistä ihmisen auttamista. Tietopohja perustui vistoon, intuntioom ja kokemukseen, sillä tieto oli hyvin vähäinen. Toiintaa ohjasi halu auttaa ja velvollisuuden tunto. Aiemmin lääkitsemisesta tienneitä oli poltettu tai tuomittu noitina ja harhaoppisina, koska taitoa parantamiseen voitiin pitää yliluonnollisena asiana.
Vuonna 1867 Helsinkiin perustettiin Diakoniassalaitos. Siinä samassayhteydessö aloitettiin diakoniassakoulutus. Hoitajia koulutettiin sairaiden ja kärsivien auttajiksi. Siellä opiskelijat saivat laajaa lääketieteellistä koulutusta anatomiassa, fysiologiassa, ensiavussa, diettiopissa ja tarttuvien tautuen hoidossa.
1860-luvulla Suomessa kärsittiin nälänhädästä ja tuberkuloosi oli suuri ongelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti